tiistai 21. huhtikuuta 2009

Paljon iloisia uutisia :)


Olipas kerrassaan mukava viikonloppu. Ykkösuutisena Sebastianin hienosti mennyt eka näyttely Anten kanssa. Näyttely oli siis kansallinen kaikkien rotujen näyttely Slovenian Mariborissa. Sebastian totutteli uuteen handleriinsä ja uusi handleri Sebastianin metkuihin ja mehi ihan sen verran mukasvasti, että Sebastian sai sertin, oli ROP ja voitti vielä ryhmänkin! :) Aivan mahtava harjoitus pojille ja ensi viikolla he suuntaavatkin sitten jo ihan oikeaan CACIB jahtiin! Vitsi olen iloinen, että Sebastian voi hyvin toisella puolella Eurooppaa. Se tykkää puuhata eri rotuisten koirien kanssa, ei haittaa vaikka kaverina on skotti tai amerikanakita. Natalija juuri kirjoitti olleensa metsä retkellä Sebastianin ja PBGV Puccin kanssa ja heillä oli ollut niin hauskaa. Jo innolla odottelen kaikkea tulevaisuuden yhteistyöprojekteja Anten ja Natalijan kanssa!

Suomessa viikonlopun näyttelyissä meni myös hienosti. Satu teki hienoa työtä "Zidan" Foogel Noce Moscata kanssa ja voitti ROPin ja sertin Simpeeleen ryhmiksessä. Samaisessa näyttelyssä "Wellu" Foogel Feliciano oli ekassa näyttelyssään Rop-pentu, hienoa Wellu & Milla. Anne ja "Uma" Foogel Spumante metsästivät yhden vara-sertin varastoon lisää. Kehässä käväisi mallikkaasti esiintymässä myös "Pippi" ja Sofia, mutta tuomari ei ymmärtänyt hyvän päälle...No pääasia on että tytöillä oli kivaa! "Tara" Foogel Caprera teki muutaman agility startin, mutta huipputulokset jäivät niin lähellä. Huipulla se on niin pienestä kiinni! :)

Eilen sitten tuli Tampereelta kivoja uutisia. "Matias" Foogel Basileo oli uuden emäntänsä Eijan ohjastamana agility alkeiskurssi karsinnoissa ja treenipaikka heltisi. Hiphurraa, tuota lajia Matias aivan varmasti rakastaa, on se sellainen kenguru! :)

Minä taas olin Tildan sprinkun kanssa ekoissa agility treeneissä täällä Veikkolassa eilen. Olin ajatellut, että neiti olisi vähän saanut materiaalia korvien väliin ja malttia.....Mutta mitä vielä! Agility esteitten näkeminen pelkästään saa sen käymään niin kuumana! Meillä oli uusi oikein pätevän tuntuinen vetäjä ja saimme paljon hyviä vinkkejä. Käytännössä ratamme sujui niin, että Tilda teki esteen ja kiersi aina välissä kentän ympäri ja sitten seuraavalle esteelle..... Tildassa kuulema on paljon potentiaa, mutta vaatii hippasen työtä opettaa se rauhoittumaan edes piirun verran! Mutta kovat itsetutkiskelut on tässä tehtynä ja monta asiaa pitää muutta. Luotan edelleen siihen, että tänä vuonna me voitais vielä vaikka kisata! :) Lisäksi olen herätellyt pientä ajatusta siitä, että kokeilisin agilityä myös medi-kokoisen lagotto neitimme Merin kanssa! Saa nähdä......Neiti ainakin näillä näkymin tulee lomailemaan Veikkolaan ensi viikolla, katsotaan!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Sebastian maailmalla


Huh, olipas taas aamuherätys oikein. Olin suunnitellut tänään laittavani pihaa ja passittavani Nikon hankkimaan aineet, jolla voisi käsitellä patiomme, mutta mitä vielä. Aamulla ikkunasta ulos katsoessa näen lunta ihan joka puolella! :( Eikö se kevät ihan oikeasti voisi jo tulla!?

Eli tosiaan Sebastian lähti sitten vähän katselemaan maailmaa. Noin kuukausi sitten ystäväni Ante Lucin Kroatiasta oli käymässä Suomessa ja näimme pitkästä aikaa. Oli ihana jutella ja vaihtaa kuulumisia ja siinä samalla saimme idean siitä, että "Sebastian" Foogel Sebastiano lähtisi Kroatiaan joksikin aikaa. Ante on Kroatiassa asuva ammattihandleri, jonka olen tuntenut jo 10 vuoden ajan, tutustuimme näyttelyissä asuessani Italiassa ja työskennellessäni Mian&Thomasin kanssa. Anten "tallissa" kilpailee tälläkin hetkellä useita Euroopan voitokkaimpia näyttelykoiria. Hän on myös nykyään Kan Trace kennelin toinen kasvattaja ja he kasvattavat myös lagottoja. Pääsiäisenä Ante oli Suomessa näyttelyssä ja keskiviikkona siten "Sebastian" lensi Anten kanssa Kroatiaan.
Matka oli mennyt aivan mainiosti ja kultainen herramme on hurmannut ihmiset matkan varrella! :) "Sebastian" kiertää näyttelyissä Anten kanssa ja sen on tarkoitus astua ainakin yksi aivan ihana lagotto neito. Nyt vain peukut pystyyn, että näyttelyissä menisi mukavasti ja saataisiin taas maailmaan ihania uusia pikku "Basseja" !

Monenmoista projektia käynnissä



No eipä tämä blogin kirjoittaminen ole näköjään ollut paljon kotisivujen päivittämistä nopeampaa... :) Ollut viime aikoina niin sata rautaa tulessa, että ei ole kertakaikkiaan ehtinyt! Mistäs sitä oikein aloittais kirjoittamisen?
Ennen pääsiäistä ihana lagotto "Bionda" Foogel Prima Ballerina oli meillä hoidossa kaksi viikkoa. Miten olimmekaan onnellisia, että Nikon ja mun erityinen lemppari Pomppis olis täällä luonamme. Aikamoisen työn sai tehdä, että sai sen turkin nätiksi ja lihaskunnan kohdalle, mutta lopputulokseen olin suhteellisen tyytyväinen ajattellen Tukholman näyttelyä pääsiäisenä.

Pääsiäisenä kävimme ensin Huhtamossa pentuja leikittämässä! Voi vitsi ne ovat ihania aivan kaikki! Meillä ei ole koskaan ollut näin monta pentuetta (3) yhtäaikaa. Ikäerot ovat kullakin siis 2 viikkoa. Kaikki on mennyt niin hyvin. Emot ovat aivan huippu mammoja ja hoitavat lapsensa niin hyvin! Sohvin pennut ovat jo aikas viipottajia, oikein ihan vauhdikkaita pakkauksia. Annan pennut olivat vielä pääsiäisen aikaan sen verran pieniä, että oliva aikas rauhallisia. Nyt vauhti onkin sitten jo jotain aivan muuta! Adan pentue on vasta nuorin ja silmät olivat juuri aukeilemassa. Olen niin tyytyväinen tähän joukkueeseen! Melkein kaikilla pennuilla on ihanat perhee odottamassa, mutamaa ihanaa poikaa vähän panttamme tässä toistaiseksi.

Ihana "Matias" Foogel Basileo muutti sitten tuossa jokunen viikko sitten Tampereelle. Ferneliuksen perheessä jylläsi kova kuume ottaa toinen koira "Takun" Foogel Spartaco seuraksi. Eri suunnitelmien jälkeen päädyimme ratkaisuun, että aktiivinen Matias voisi muuttaa tähän ihanan aktiiviseen, jokaisen kasvattajan unelma kasvatinomistaja, perheeseen. Kaikki on mennyt aivan mahtavasti ja Takku ja Matias ovat hyvät ystävykset! Tässä kuva Matias pääsisäisaiheisessa kuvassa! Voi vitsi olen onnellinen Matiaksen puolesta, kuinka paljon puuhaa ja toimintaa sillä Ferneluisten perheessä riittääkään!



Pääsiäisenä tuli myös käväistyä Tukholmassa näyttelyssä. Launtaina pakattiin ystäväni Inkan kanssa autoon kaks lagottoa Bionda ja Sebastian, sekä ihana hurmuri Cirneco Tosca. Oli niin todella ihanaa olla taas Ruotsissa ja nähdä ihania ihmisiä! Menestys oli mukava myös. Ruotsissa kennel Quintinoksessa asusteleva kasvattimme "Allis" Foogel Emanuela esiintyi pentuluokassa ja oli ROP-pentu. Uroksissa "Sebastian" voitti luokkansa ja oli lopulta PU3 ja sai sertin eli siitä tuli Ruotsin valio! :) Nartuissa "Bionda" voitti avoimen luokan (mm. Ruotsin vuoden lagotto jäi reippaasti taakse), mutta paras narttu luokassa se oli vasta viides. Sinänsä jäi kummankin kohdalla harmittamaan, että CACIBit meni kummallekkin suoraan nenäneteen. Niin lähellä, mutta niin kaukana! Inkalla meni mahtavasti, Cirnecoissa Inkan Ruotsissa asusteleva kasvatti "Platon" oli PU1 ja sai sertin ja CACIBin ekassa näyttelyssään ja Inkan oma Tosca oli ROP kera Sertin ja Cacibin. Lisäksi eksyin Petit kehään, josta tuloksena oli PN3. Autoin myös "Tildan" kasvattajaa Heleneä (Barecho sprinkut) kasvattajaluokassa esittäen. Sain hyppysiini IHANAN englantilaisen herrasmiehen "Seamuksen" joka on kotimaastaan Englannista Ruotsissa kilpailemassa. Kasvattajaluokka oli BIS3. Reissu oli kaikinpuolin erityisen mahtava ja onnistunut ja saatte vielä kuulla mahtavista suunnitelmista, jotka Inkan kanssa saimme kehitettyä reissun aikana..... :) Tukholman kuvat copygight: Inka Luomanmäki


Jatketaampa kirjoittelua huomenna. Aiheena silloin erityisesti maailmanmatkaajamme Sebastian!